Kirjoittaja
Nimi
Hanna Hyypiä
( www )
Kuvaus
Vellun ja emännän tokoilua ja sekoilua taipaleella kohti tottelevaisuusvalion titteliä ja sen jälkeenkin :)
03.05.2008 - 22:55

Illalla lähdin käväisemään Ojangossa Vellun kanssa, treenisuunnitelma muodostui oikeastaan vasta kentällä, niin ei pitäisi tehdä mutta en nyt ole kerta kaikkiaan kerinnyt istumaan alas ja miettimään treenejä ennen SM-kisoja, joihin ilmoittautuminen muuten Vellun osalta on nyt postitettu. Springerijoukkuetta ei saatu kasaan, mutta onneksi se ei estä meitä kisaamasta EVL:ssä.

Ojangossa tein kentälle ruudun ja idarin ja päätin siinä vaiheessa että otan ekat neljä yksilöliikettä palkatta. Aloitettiin virittelyllä kehän ulkopuolella (=namiseuraamista) ja sen jälkeen kehään. Seuraaminen oli kohtuuhyvää, hiljaista ja kontakti pysyi eikä merkkejä kyttäilty yhtään. Kertaalleen oli vähän sellainen luimistelu / epävarmuus (todennäköisesti itse liikuin jotenkin oudosti), mutta autoin takaisin seuraamaan ja jatkettiin. Nyt muistin ottaa myös juoksuosuuden sekä hitaan käynnin, hyvä niin! Muutama perusasento jäi taas vinoksi, mutta muuten Vellu oli varsin hyvin ja reippaasti hommassa mukana!

Seurautin tämän jälkeen Vellun idarin lähtöpaikkaan ja siellä kehut. Alku otettiin kertaalleen uudestaan, koska meinasi taas lähteä edistämään, samoin seisomisen jälkeen jouduin puuttumaan koska haahuili mielestäni aivan tarpeettomasti. Sitten homma parani ja selvittiin liikkeestä kunnialla.

Luoksetulossa seisominen ok, ei niin napakka kuin mitä voisi olla, mutta menetteli. Maahanmeno parempi ja yksi käsky riitti ;o)

Ruudussa merkki ok, mutta ruutuunmeno ihme haahuilua. Vellu lähti vasemmanpuoleisille ruutumerkeille ja jäi sinne, ajautui lopulta ruutuun kun odottelin hiljaa. Tehtiin aika monta toistoa, ensin paljon epäonnistumisia, sitten onneksi taas tajusin helpottaa, otettiin yksi kutsuruutu ja sen jälkeen vielä yritettiin ja nyt ihan täydellinen paikka! Siitä palkka ja lopetettiin ruututreenit.

Hiulattiin vielä luoksetuloa, ihan tarkoituksella niin että laitoin namin taakse Vellun nähden, pysähtymiset tosi hienoja, jopa ennakoivia! Vapautin joko seisomisesta tai maahanmenosta.

Yritettiin sen jälkeen vielä vähän agia, lähinnä keppejä väärältä puolelta.. lyhyesti ja ytimekkäästi: ei onnistunut eikä siitä sen enempää ;o)

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Faktatietoa

"Vellu"

 

FIN MVA FIN & EST TVA BH

Adamant's Ivor Novello

s. 17.12.2005

(Rowntree Jack In the Box – Rowntree Pure Chocolate)

 

Ahkeran toko-treenauksen lisäksi Vellun kanssa käydään näyttelyissä sekä agilityssa.

kävijälaskuri
eXTReMe Tracker