Kirjoittaja
Nimi
Hanna Hyypiä
( www )
Kuvaus
Vellun ja emännän tokoilua ja sekoilua taipaleella kohti tottelevaisuusvalion titteliä ja sen jälkeenkin :)
22.04.2008 - 22:05
Olipa mukava päästä pitkän talvikauden jälkeen taas ulkokentälle agitreeneihin! Molemmilla pojilla perinteiseen tapaan treenit ja mulla pitkä ilta Ojangossa :) Nyt sentään vaan kaksi tuntia kun aikaisemmin oli kolme tuntia.
Mentiin Ojankoon ajoissa, sillä treenailtiin Vellun kanssa ensin tokoa. Tein kentälle ruudun ja ohjelmassa tänään olikin ruutua ja luoksetuloja. Virittelin muutamalla namiseuraamisella kehän ulkopuolella ja sitten aloitettiin. Ruudussa taas hinkutettiin sitä oikeeta kohtaa. Merkit oli ihan ok pääsääntöisesti, mutta ruudussa taas oli vähän seilaamista. Hiottiin ruutua myös läheltä ja tämä onnistui! Vaikka viimeksi tämä ei onnistunut kun yritimme treenata, oli vajaassa viikossa jotain naksahtanut Vellun päässä kohdilleen ja tämä sujui tosi hyvin! Eli haki hienosti paikan ruudun keskeltä ja sai siitä pallon palkaksi :) Sitten kun otettiin tätä liikkeenä, niin ennakoikin palloa jo sen verran että jäi ruudun eteen ja siitä meni sitten sisään kun en sanonut mitään. Niistä en tietenkään palkannut. Tehtiin loppuun vielä kertaalleen niin että jätin pallon palkaksi ruutuun, että saatiin suora ja hyvä ruutuunmeno edes siten.

Luoksetuloja sen jälkeen. Ensin namipalkalla "takana"-vihje ja siitä jättö. Tosi hyviä pysähdyksiä ja sitten oli löysempiäkin, joita en tietysti palkannut. Otettiin aika monta toistoa ja parani taas kyllä loppua kohden, hyvä niin.

Toko-kentältä siirryttiin sitten agikentälle. Ensin oli Vellun ryhmä, Iina veti treenit. Tehtiin muistaakseni noin 13 esteen rata, jossa mukana kontaktiesteitä, putki, aitoja ja kepit. Kepeistä aloitettiin, Vellu teki hienot kepit, irtosi siitä hyvin aidalle ja putkeen. Rata sinällään oli puhdas, A-estettä meidän täytyy nyt hioa, sillä Vellu pysähtyy esteen harjalle odottelemaan. Tehtiin sitten erikseen niin että Iina vei pallon A:n alle ja itse kunnolla ohjasin esteen ja näin saatiinkin tosi paljon nopeutta. Loppuradalla oli neljä aitaa jotka tehtiin kaikki putkeen, todettiinkin treeneissä että meidän flyball-esteiden hyppelystä on ollut hyötyä sillä Vellu irtosi hyvin eteenpäin. Hyvät treenit ja ihan hyvällä mallilla ollaan kisoja ajatellen!

Sitten Roopen vuoro, Tiinan treenit. Meillä menee treeniryhmät puoli tuntia päällekäin eli päästään aina vasta klo 20 aloittamaan ryhmässä. Roope oli taas haistelutuulella, se haisteli hiekkaa ihan hurmiossa ja mua otti päähän kun sitä ei kiinnosta mikään muu :( esteet sinänsä se suoritti hyvin ja innolla, ohjausvirheitä vaan tulee Roopen kanssa paljon enemmän kuin Vellun. Mä jotenkin suhtaudun Velluun rennommin ja huolettomammin ja siksi agi tuntuu sen kanssa paljon helpommalta. Roopekin on kyllä kehittynyt lajissa ja tekee innoissaan, mm. eteenlähetykset kolmen aidan takaa sujuivat tosi hyvin!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Faktatietoa

"Vellu"

 

FIN MVA FIN & EST TVA BH

Adamant's Ivor Novello

s. 17.12.2005

(Rowntree Jack In the Box – Rowntree Pure Chocolate)

 

Ahkeran toko-treenauksen lisäksi Vellun kanssa käydään näyttelyissä sekä agilityssa.

kävijälaskuri
eXTReMe Tracker